Haikeaa

Nyt on monella tapaa haikeaa. Eilen oli viimeinen japanintunti koko vaihtoni aikana. Nyt japaninryhmästä ja kurssin aikana koetuista vaikeuksista muistuttaa vain luokasta otettu ryhmäkuva. Viimeisellä luennolla tuntui kuin ympyrä olisi palannut lähtöpisteeseensä: kurssin alussa oli turhautunut olo ja lopussa oli turhautunut olo. Nyt se tosin johtui siitä, että käytiin läpi hyvinkin syvällistä runoanalyysiä. Kuitenkin tuntuu, että kurssin aikana opin yllättävänkin paljon kaikkea, vaikka puhumiseni ei edelleenkään kovin kehuttavaa ole. Vielä on maanantaina esitelmä ja torstaina esseen deadline, mutta vähiin käy...

Haikeaa on myös se, että seuraavan viikon aikana vaihtarikavereista lähtevät jo ensimmäiset takaisin kotimaahansa. Mukavia ihmisiä tulee ikävä. Muiden lähtö saa vääjäämättä omankin lähdön tulemaan jo mieleen... Asuntolaruokalassakin on ollut jotenkin apeampi tunnelma, kun osa joutuu pian lähtemään. Tulee mieleen eräänlainen Big Brother -talo, josta asukkaita putoaa pois toinen toisen perään.

Kolmas haikea juttu on se, että täytin tänään 25 vuotta ja olen tästedes lähempänä ikävuotta 30 kuin 20. Jotkut vaihtarit ovat synttäreinään menneet Disneylandiin tai Yomiuri Landiin ym., mutta itse en tehnyt mitään suurisuuntaista. Tarkoituksena oli mennä Shibuyan Pokémon-kahvilaan ensimmäistä kertaa varsinaisesti kahvilapuolelle (myyntipuolen sijaan), mutta jono oli niin pitkä, että päätinkin mennä vasta jonain ruuhkattomampana arkipäivänä. Sen sijaan menin Harajukun kautta Roppongiin, alkuperäisenä tarkoituksenani katsoa Nishikorin tennisottelua Australian avoimissa Roppongin Tokyo Sports Caféssa. Moinen autio läävä oli visusti kiinni, joten päädyin vain pyörimään Roppongi Hillsissä.

Harajukussa söin kreppiä ja kurkistin Laforetin superalennusmyyntejä, joiden symbolina tämä ilmapallomuodostelma toimii.

Hämähäkkipatsas Roppongi Hillsissä

Tämän lähempänä Tokyo Toweria en ole tainnut ollakaan

Satumainen ilmestys oli tämä lintumainen olio! Kyllä lapset kirkuivat, kun tämä jahtasi heitä!

Kohti uusia saaliita.

Huomasin Cinnabon-korvapuustipaikan Roppongin aseman läheltä. Pitihän (mainoslauseen mukaan) maailmankuuluja pullia päästä maistamaan.

Tässä vielä vanhempia kuvia, sillä pitäähän nekin johonkin läiskäistä:

Viikko sitten lauantaina Pokémon Centerissä julkaistiin harvinaisia eksklusiivisia tuotteita. Ainutlaatuiset korttisuojat ja pakkaboksit olivat todella haluttuja. Sai todellakin painia päästäkseen edes lähelle hyllyä.

Ruokailua Kentan kanssa Pokémon-saalisreissun jälkeen

Kokonaan asuntolassa vietetyn opiskelupäivän konbini-ateria: pasta karbonara. Yksi Japanin hienoista asioista on se, että valmisruuat eivät maistu valmisruuilta, ja kannen läpi näkee aina mitä on ostamassa. Samaa ei tunnetusti voi sanoa Suomessa.

Japanissa myös todella osataan tehdä naposteltavia! Yksi maissisuklaa suuhun ja heti olin myyty - nyt olen syönyt näitä neljän päivän aikana kolme pussia (mutta ei hätää, pikkupusseja vain).

Yksi asuntolan tähän mennessä parhaista aterioista

Tammikuu

Postaus tammikuisesta Japanissa-oleskelusta.

Asuntoloitsijan kaikille jakama keksi

Fujiniku-udon

Asuntolan käytävää

Erittäin tulinen soba-annos, jonka ostaminen oli vikatikki

Yliopistoruokalan juoma-automaatin ura ja omote (sisä- ja ulkopuoli).

Kävin katsomassa Kuragehimen (ks. mainosjulisteet)! Pidän animesovituksesta paljon, ja elokuva oli todella uskollinen animelle.

Shibuyassa avattiin perjantaina Pokémon-kahvila, jota menin innolla heti ekana päivänä katsomaan

Niinä kahtena kertana, kun olen nyt käynyt kahvilan lähistöllä, siellä oli niin paljon jonoa, etten viitsinyt/voinut päästä ruokailemaan. Mutta senkin aion vielä kokea (ja kuvata), ennen kuin kahvila helmikuun lopussa lopettaa toimintansa.

Asuntola-ateria. Pitkästä aikaa muussia - mutta Japanin tapaan kylmää sellaista.

Sunnuntaina olin kolmatta kertaa kuukausittaisessa Mirai Champion -Pokémon-turnauksessa, ja tällä kertaa osallistujia oli harvinaisen paljon, yli 100. Laskin, että jos turnausten oheistapahtumienkin (jotka eivät virallisesti kuulu turnaukseen, mutta joissa on kuitenkin palkintoja tarjolla) ottelut lasketaan mukaan, olen nyt pelannut vaihtoni aikana 99 turnauspeliä! Tässä ollaan seuraamassa finaalia.

Junan ikkunasta kuvattu taiko-rumpushow Nakanossa

Sutasobaa Shibuyassa

Minun - ja kenties koko Japanin - lempibändin Sekai no Owarin uusi albumi Tree julkaistiin eilen, ja tietty kävin sen heti ostamassa (saaden vielä julisteen kaupan päälle). Shibuyan Tsutayaan oli pystytetty albumin kunniaksi näyttävä puu!

Tämä päivä on tarkoitus viettää pääosin kotona, sillä tammikuun lopussa koittava lukukauden loppu tarkoittaa tenttejä ja esseitä, joihin valmistautumista lienee viisasta aloitella jo nyt. Tällaista työtä kurssini vielä teettävät:

1. Integrated Japanese (lasketaan kolmeksi kurssiksi): Tentti, johon kuuluu kanjiosio sekä luetunymmärtämisosio.
2. Individual Japanese: 10-15 minuutin esitelmä vapaasti valitusta Japanin kulttuuriin liittyvästä aiheesta (kirja, elokuva, anime yms.)
3. Do (道) and Japanese Culture: 1000-1500 sanan essee 
4. Media and Modernity in Japan: 1000-1500 sanan essee (sekä lyhyehkö esitelmä, jota oma ryhmäni ei ole vielä pitänyt).

Kovin suurta stressiä moiset eivät tuota - Helsingin yliopistossa kun esseiden sanamäärätkään eivät juuri koskaan ole noin alhaisia. Do-kurssin esseen, jonka aiheeksi valikoitui ikebanan tarkasteleminen, olenkin jo melkein kirjoittanut.

Perheen visiitti

Joulunaika oli aika hassu. Koko marraskuun ja joulukuun täällä oli suuri jouluhulina joka paikassa, mutta tuntui siltä kuin itse aatto (ja joulupäivät) olisi kokonaan skipattu. Kaikki loppui kuin seinään, ja koristeet ja joulutavarat vietiin pois silmänräpäyksessä. Jouluvaloja sentään oli vähän pitempään. Jouluaattona menin vain syömään pitsaa Shibuyaan (unohdin että olisi pitänyt mennä joulukanalle Kentucky Fried Chickeniin) ja joulukakulle Sweet Paradise -kakkubuffettiin Harajukuun. Muuten päivä ei eronnut mitenkään tavallisesta päivästäni.

Tapaninpäivän jälkeiset kahdeksan päivää olivatkin tosi kiireisiä, kun olin matkaoppaana Tokioon saapuneelle perheelleni. Yritin saada heille mahdollisimman monipuolisen Tokio-kokemuksen, mikä onnistuikin suht hyvin. He pitivät valtavasti näkemästään ja kokemastaan. Kävimme muun muassa temppeleillä, yliopistollani, karaokessa, Skytreessä ja tietenkin valtavan monissa kaupoissa.

Mustekalaa karee-annoksessa

Söimme Ikebukurossa okonomiyakia

Näkymä Skytreestä päivää ennen uuttavuotta

Kävimme myös aina yhtä virkistävällä Takao-vuorella, jonka rinteillä oli tällaistakin

Myöskään Pokémon Center ei jäänyt esittelemättä. Tällä kertaa ostin Mega Sceptile -pehmon.

Perinteinen jäätelö- ja parfait-kahvila Ikebukurossa. Tällä kertaa annoksen alta ei tullut savua (vaikka vuosi sitten saman annoksen alta tuli). Taustalla näkyy annosten mukana tulleita uudenvuoden ennustuksia. Onnekseni sain 大吉:n, suuren onnen!

Tottahan heidät sushipaikkaan piti viedä. Taisi olla kolmas kerta, kun söin vaihdon aikana sushia.

Perheeni oleskelun huipennus oli Alice in Wonderland -ravintola, jonne menimme viimeisenä päivänä. Olin tiennyt, että Shinjukussa on moinen paikka, mutta törmäsimme ketjun toiseen pytinkiin aivan sattumalta Shibuyassa. Paikka oli tunnelmaltaan aivan fantastinen, hienompi kuin kuvittelinkaan! Tästedes on suuri hinku käydä muissakin Alice in Wonderland -ravintoloissa (Shinjukussa, Ikebukurossa, Ginzassa ym.), joissa kaikissa on esitteen mukaan ihan erilainen Liisa Ihmemaassa -teemainen sisustus.

Uudenvuoden vietimme Shibuyassa. Poliisit blokkasivat täysin Shibuyan keskuksen, mutta tapahtumia pystyi seuraamaan aseman sisältä lasi-ikkunoiden takaa. Oli jättiyllätys huomata Shibuyan suurilla valotauluilla Tokion poliisin ilmoitus: "There is no countdown event to be held". Miksihän tapahtuma oli peruttu, vai pitiköhän sitä alun perinkään järjestää? Ihmiset kuitenkin suorastaan rynnien yrittivät päästä kesusalueelle kymmenien poliisien ohi. En kyllä oikein käsitä, mitä hohtoa siellä on juhlia uuttavuotta, jos countdown-tapahtumaakaan ei ole.

Nyt on sitten vaihdon puolivälikin ylitetty. Pitää yrittää nauttia täysillä koko loppuajasta ja toivoa, ettei lopunajan paniikki pääse iskemään liian pahasti.