perjantai 26. joulukuuta 2014

Jump Festa 2015

Joulua edeltäneenä sunnuntaina kävin yhdessä Japanin suurimmista anime- ja pelitapahtumista, pääsymaksuttomassa Jump Festassa, joka pidettiin Kaihimmakuharissa eli vähän Tokion Disneylandin tuolla puolen.

Suosituimat shounen-sarjat (Naruto, One Piece, Assassination Classroom) eivät ole aivan lemppareitani, mutta onneksi tapahtuma keskittyi vähintään yhtä paljon peleihin. Vietinkin suurimman osan ajasta Pokémon-ottelupisteessä (joka taisikin olla tapahtuman menestyksekkäimpiä ohjelmia) sekä Super Smash Bros Wii U -pisteessä, tosin kiersin jättimäisiä messuhalleja ahkerasti yleisestikin.


Eri jonotusalueet myyntihalliin ja varsinaiseen tapahtuma-alueeseen

Jokseenkin upeissa Kaihimmakuharin maisemissa jonotettiin noin 40 minuuttia













Tuottajien haastattelu

Assassination Classroom -liukumäki
Oli ehdottomasti käynnin arvoinen spektaakkeli.

perjantai 19. joulukuuta 2014

J-poppia riittää

Tällä viikolla on ollut vähän flunssaa ja pientä mahatautiakin(?), joten en ole oikein jaksanut blogia (tai blogeja) päivittää. Tässä kuitenkin pieni tiivistelmä musiikkitapahtumista, joissa viime viikolla kävin. Kyseessä olikin varsinainen musiikkiviikko, joka käsitti kolme hienoa tapahtumaa.

Keskiviikkona olin taas kerran Ikebukuron Sunshine Cityssä singlenjuhlistamistilaisuudessa. Tällä kertaa vuorossa oli paletin Snow Distance, josta tykkään tosi paljon! Yleensä nämä single-tilaisuudet kestävät puolisen tuntia (sisältäen 3-4 laulua sekä jonkin verran puhetta), ja niiden jälkeen on osuus, joissa paikan päältä levyn tms. ostaneet fanit pääsevät tervehtimään idoleita.



Perjantaina puolestaan oli vuorossa innolla odottamani Luna Harunan konsertti Shibuyassa. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa lukeutuu mm. toinen Sword Art Onlinen ensimmäisen kauden openingeista. Lippu maksoi 5000 jeniä, mutta rahalle sai myös vastinetta etenkin konsertin valloittavan visuaalisuuden ansiosta. Vahinko vain, että moni minulle tuntematon kappale tuntui vähän yhdentekevältä ja konsertti tuntui menevän tylsemmäksi loppua kohden.




"Valkokangas" oli pimeässä valaistuksessa käytännössä läpinäkyvä, ja siihen heijastettiin kappaleesta riippuen vaikka mitä yksityiskohtaista ja upeaa, kuten linna, lumisadetta ja jättitimanttien leijailua.


Tässä Lunan lempilauluni (hänen ensimmäinen suurhittinsä kolmen vuoden takaa), joka konsertissakin kuultiin:


Heti seuraavana päivänä menin Odaiban Venus Fort -kauppakeskukseen LiSAn singlenjuhlistamistilaisuuteen. "Kirkkoaukio" (paikan nimi suomeksi käännettynä) on tunnelmallinen paikka minikonsertille. Se tosin ei sijaitse avotaivaan alla, toisin kuin kuvasta voisi luulla! Joulunajan kunniaksi LiSA lauloi pätkän parista joululaulustakin.


Ilmaislippua piti mennä jonottamaan heti aamulla. Suuri määrä jonottajia oli tullut tosi aikaisin, mutta sain ihan hyvän paikan.


Uusi single (Sword Art Online 2:n toinen ending) ei ole suursuosikkini, mutta ihan mukava:


Olin ajatellut kirjoittaa enemmän itse vaihto-opiskeluunkin liittyvistä jutuista, mutta vointi nyt on vähän vähentänyt kirjoitusintoa. Ehkäpä ensi postauksessa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pokémon Center Mega Tokyo!

Eilen koitti todellakin aikainen joulu, kun kauan odotettu Ikebukuron Pokémon Center Mega Tokyo avattiin. En raaskinut jättää väliin päivän japaninluentoa ja mennä jonottamaan ovien aukeamista heti aamusta, mutta heti luennon jälkeen ryntäsin opiskelutoverini Meghanin (myöskin Pokémon-fani) kanssa suoraan Ikebukuron Sunshine Cityyn. Huikkasin, että Ikebukuron asukasluku varmaan kasvaa Pokécenterin tulon myötä!


Pokémon Centerin aukeamista mainostettiin niin paljon Ikebukurossa Sunshine Cityn ulkopuolellakin, ettei tapahtuma varmasti jäänyt moneltakaan Ikebukurossa käyvältä tiedostamatta.




Jonotimme sisäänpääsyä kai noin tunnin, mutta aika meni nopeasti Pokémonia 3DS:llä pelatessa. Avajaisten kunniaksi yleisessä jaossa olivat shiny Charizard ja shiny Pikachu, jotka latasinkin odotellessa sekä Pokémon X:ään että uuteen Omega Rubyyn. Jonottajia katsellessa oli ihanaa nauttia faktasta, että Pokémonin suosio on Japanissa edelleen valtava. Onhan uusimpia pelejäkin myyty Japanissa parissa viikossa jo yli 2 miljoonaa.



Lopulta pääsimme sisään, ja meitä vastassa olivat uuden Pokémon Centerin maskotit Pikachu ja Mega Charizard Y!


 Peremmällä roikkui myös Mega Charizard X.


Kuvasta sitä ei niin huomaa, mutta kauppa pursusi ihmisiä ja liikkuminen oli useimmiten tukalaa!





Yläkuvassa oikeanpuoleisessa hyllyssä näkyvä villi-ilmeinen poncho-Pikachu vaikutti olevan ehdottomasti avajaispäivän suosituin tuote. Kyseisen ilmeen Pikachua saa nimittäin kuulemma ainoastaan tästä Ikebukuron PokéCenteristä, normaali-ilmeisiä (ks. vasemmalla) ilmeisesti muualtakin.



Oleskelin Pokémon Centerin läheisyydessä hyvän aikaa, ja osan ajasta käytin muiden alueella olijoiden haastamiseen langattomasti. Lopulta joku tarttui otteluhaasteeseeni ylläolevalla tiimillä, ja monien vaiheiden jälkeen voitin jännän ottelun. Toivon mukaan PokéCenterin läheisyydessä riittää jatkossakin otteluhalukkaita, koska olisi kiva mennä sinne aina haastamaan ihmisiä!
Tässä ostoskassini...


 ... ja tässä sen sisältö! Ostin enemmän kuin alun perin ajattelinkaan, mutta olen näistä niin iloinen. Varmasti ostan tästä Pokémon-keitaasta paljon vielä jatkossakin.


Pari ostamaani korttipakkausta ovat muuten samana päivänä julkaistusta täysin uudesta setistä. Minulle epätyypillisellä tuurilla onnistuin saamaan toisesta heti yhden sarjan todennäköisesti arvokkaimmista korteista, Mega Primal Kyogre EX:n ^^

perjantai 12. joulukuuta 2014

Shingeki no Kyojin -näyttely

Uenon Royal Museumissa avattiin 28.11. Shingeki no Kyojin -aiheinen näyttely, jossa kävin itse nyt keskiviikkona. Olin tosi innoissani näyttelystä, eikä se tosiaankaan pettänyt odotuksia!

Vaikka menin näyttelyyn klo 10 keskiviikkoaamuna (jolloin oletin ihmisten olevan töissä tai koulussa), jono oli huomattavan pitkä. Yhteensä tunnin sai jonottaa itse näyttelyyn ja ohessa olevaan teatteriin. Lippu näyttelyyn maksoi 1900 jeniä (vajaa 15 euroa) ja teatteritiketti vielä erikseen 600 jeniä.


Jonotinkin heti aluksi "360 asteen 3D-teatteriin", joka olikin ehdottomasti näyttelyn - ja todennäköisesti koko tähänastisen viihdehistoriani - upein yksittäinen kokemus. Päähän kiinnitettävän 3D-laitteiston avulla luotiin täydellinen illuusio animen maailmassa olemisesta. Siellä sitä lenneltiin kattojen päällä, käytiin titaanin suun sisällä ja lopuksi surmattiin titaani iskulla niskaan! Päätään pystyi koko ajan kääntämään 360 astetta ja katsomaan mihin tahansa suuntaan ihan kuin oikeassa maailmassa. Otti vähän mahanpohjasta vaikka koko ajan istuttiin paikallaan! Jälkeenpäin minulle selvisi, että kyseessä on uusi Oculus Rift -niminen laite, mutta en kyllä alun perin tiennyt, että jotain noin hienoa on mahdollista toteuttaa kansanhuvina!



Näyttelyssä sai muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ottaa vapaasti valokuvia, joten tässäpä muutama.



Näyttelyssä oli kaksi kerrosta. Kierros alkoi ylhäältä, jossa oli eräänlainen animaatiota ja erikoisefektejä yhdistelevä tervetuliais-show (tunnelmallinen sekin, joskaan ei läheskään 3D-teatterin veroinen), jonka jälkeen oli paljon tässä yllä ja alla näkyviä teoksia sekä vitriinejä, jotka esittelivät erilaisia animen maailmaan ja Shingeki no Kyojinin mangakaan liittyviä esineitä. Alemmassa kerroksessa pääosassa olivat jättititaani sekä myyntiosuus.


Jättititaani oli vaikuttava!




 
Harmillisesti myyntiosiossa kaikki mielenkiintoisimmat esineet (kuten paita ja pyyhkeet) oli jo myyty loppuun, joten tyydyin vain ostamaan pari clear fileä. Ovathan nekin sentään jonkinlainen muisto ainutlaatuisesta näyttelystä.


Kokonaisuutena tykkäsin kovasti - etenkään 3D-teatterin ansiosta tämä ei kalpene Ghibli-museolle ollenkaan. Valitettavasti näyttely on esillä vain synttärini jälkeiseen päivään asti (25.1.2015), joten todennäköisesti moni tätäkään lukevista Japanin-matkaa suunnittelevista ei sitä enää ehdi näkemään :c